tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tomaatti on terveyspommi


Tomaatin lykopeeni ehkäisee infarkteja
Ravitsemuksellisesti tomaatti on erinomainen elintarvike. Se sisältää paljon C-vitamiinia, foolihappoa ja erilaisia kivennäisaineita. Kuopion yliopistossa kesäkuussa 2001 julkistetusta tutkimuksesta ilmenee, että tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiä sairastua sydäninfarktiin. Tulos perustuu tomaatin sisältämään karotenoidiin lykopeeniin. Tutkimuksen mukaan sydäninfarktin ja aivohalvauksen riski oli kolminkertainen niillä miehillä, joiden veren lykopeenitasot olivat matalat verrattuna miehiin, joiden veressä oli enemmän lykopeenia. Tomaatin lykopeenin on todettu ehkäisevän myös eturauhassyöpää.

Lykopeeni on ravinnosta, lähinnä tomaateista ja tomaattivalmisteista saatava yhdiste. Suomalaisten tärkeimpiä lykopeenin lähteitä ovat paitsi tuoreet tomaatit, myös tomaattipohjaiset kastikkeet ja ketsuppi.

Suomalaisten lykopeenin saanti on edelleen alhaista verrattuna esimerkiksi eteläeurooppalaisiin, joilla veren lykopeenitasot ovat kolme-neljä kertaa suuremmat kuin meillä. Lykopeeni kestää hyvin kuumennusta ja säilyy siis ruuanvalmistuksessa. Kypsennettyistä tomaattituotteista lykopeeni imeytyy paremmin kuin tuoreista tomaateista, joten tomaatteja kannattaa käyttää ruuanlaitossa entistä enemmän.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tomaatin historia

Kolumbuksen mukana Etelä-Amerikasta Eurooppaan
Tomaatti on nykytiedon mukaan lähtöisin Perusta ja Chilestä, Etelä-Amerikan Andien ja Tyynen valtameren väliseltä kapealta alueelta, joka pohjoisessa ulottuu Kolumbiaan ja etelässä Chilen 30. leveysasteen paikkeille. Perun intiaanit käyttivät villitomaattia ravintokasvina jo noin 500 e.kr.

Kolumbuksen löytöretkien aikoihin 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa tomaattia oli viljelty Perussa jo pitkään. Sieltä tomaatin viljely levisi Väli-Amerikan kautta Meksikoon, jossa tomaatti on jo vuosisatojen ajan ollut eräs tärkeimmistä ruoka-aineista. Espanjaan ja muualle Eurooppaan tomaatti tuli Kolumbuksen toisen löytöretken tuliaisina vuonna 1498.

Nimensä tomaatti sai Meksikossa ravinnoksi käytetyltä lyhtykoisolta (Physalis), jonka hedelmiä kutsuttiin nimellä 'tomatl'. Samaa nimitystä alettiin käyttää myös tomaateista.

Mystisestä lemmenomenasta jokapäiväiseksi arkiherkuksi
Euroopassa tomaattia pidettiin pitkään koristekasvina ja uuden mantereen erikoisuutena. Hedelmiä ei aluksi uskallettu syödä, koska niiden arveltiin olevan myrkyllisiä. Myöhemmin tomaattia alettiin pitää lääkekasvina, jonka uskottiin muun muassa vauhdittavan rakkauselämää. Tomaatti sai lempinimet ”paratiisiomena” ja ”lemmenomena”.

Tomaattia alettiin Euroopassa arvostaa syötävänä tuotteena vasta 1800-luvun alussa. Sen kaupallinen viljely alkoi noihin aikoihin Italiasta, josta se levisi ensin muihin Välimeren maihin ja sitten Keski-Eurooppaan. Epäluulo tomaatin syömäkelpoisuutta kohtaan kyti pitkään. Esimerkiksi Saksassa ja Hollannissa tomaatti saavutti kuluttajien täyden hyväksynnän vasta 1800-luvun puolivälin ja ensimmäisen maailmansodan välisenä aikana.

Suomessa tomaattia on viljelty 1870-luvulta asti. Närpiön tunnetulla tomaatintuotantoalueella viljely aloitettiin tiettävästi vuonna 1917. Tomaatin kulutus pysyi kuitenkin pienenä. Käsitys tomaatin haitallisuudesta sinnitteli ihmisten mielessä pitkään ja tomaatin käyttö yleistyi meillä vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Pohjois-Amerikkaan tomaatti siirtyi emigranttien mukana Euroopasta. Sielläkin tomaatti pysyi melko tuntemattomana 1800-luvun alkuun saakka.

Nykyisin tomaatti on saavuttanut arvostetun aseman kaikkialla maailmassa. Siitä on tullut maailman eniten viljelty vihannes.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset ry 

Tämä vuodelta 1850 oleva Finlands Allmänna Tidning -lehden koristekasvien siemenmyynti ilmoitus paljastaa että tomaatteja on kasvatettu koristekasveina Suomessa jo 1850- luvulla. Kuvan lähde: Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto 

lauantai 15. maaliskuuta 2014

10 parhaimman makuista tomaattilajiketta

Myös maun suhteen eri tomaattilajikkeissa voi olla huikeita eroja. On tullut taas aika miettiä että mitähän lajikkeita sitä kokeilisi  tulevana kesänä. Tässä kymmenen minun mielestäni parhaimman makuista lajiketta satunnaisessa järjestyksessä.










Gardener's Delight: Runkotomaatti joka on erittäin hyvänmakuinen ja suosittu kirsikkatomaatti. Yksi parhaista. Oma suosikkini.

Koritschnevaja Sliva: Ruskea runkotomaatti, erittäin hyvän makuinen luumutomaatti. Helppohoitoinen terve lajike. Toinen suosikkini.

Brandywine: Amishien vanha runkopihvi -lajike vuodelta 1885. Erittäin hyvän makuinen mutta valitettavasti melko tautialtis. Monien mielestä parhaimman makuinen.

Sungold: Erittäin hyvän makuinen ja makea oranssi kirsikkatomaatti. Lasten suosikki. Sungoldilla on taipumusta halkeilla. Runkotomaatiksi erittäin aikainen.

Caspian Pink: Runkopihvitomaatti joka joidenkin mielestä yksi parhaimman makuisista, joidenkin mielestä jopa parempi kuin Brandywine. Terve, sopeutuu hyvin pohjoisiin olosuhteisiin, virheettömät hedelmät.

Black Cherry: USA:sta kotoisin oleva tumma ja hyvänmakuinen runkokirsikkatomaatti.

Isis Candy: Hyvän makuinen makea lajike.

Black From Tula: Vanha tumma runkopihvi -lajike Ukrainasta 1800-luvun lopulta. Erittäin hyvän makuinen, joskin rumat hedelmät.

Black Krim: Hiukan savun makuinen musta hyvän makuinen runkopihvitomaatti

Green Grape: Makea kirsikkatomaatti joka sopii hyvin amppeliin. Pidetty hyvän makunsa vuoksi.

Katso muita lajikkeita

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kylmänkestävimmät lajikkeet

Tomaatti ei kestä pakkasta eikä hallaa mutta on lajikkeita jotka kestävät hieman viileämpiä säitä. Täysikasvuiset taimet ovat syksyllä kestävämpiä kylmän suhteen kuin nuoret taimet keväällä. Erityisesti Siberian sanotaan olevan kylmänkestävä. Tässä kylmänkestäviä lajikkeita satunnaisessa järjestyksessä.










Siberia: Erittäin aikainen ja kylmänkestävä pensastomaatti. Tuottaa hedelmää jopa 5 asteen lämpötilassa. Lajike on kuulemma salakuljetettu venäjältä 1970 -luvulla.

Sub Arctic Plenty: Kylmänkestävä ja erittäin aikainen pensastomaatti.

Taxi: Keltainen ja miedonmakuinen pensastomaatti. Yksi aikaisimmista keltaisista. Hieman kylmänkestävä lajike.

Outdoor Girl: Kylmänkestävä avomaalajike.

Matina/Tamina: Vanha lajike itäsaksasta. Aikainen ja hieman kylmänkestävä perunalehtinen runkotomaatti

Stupce: Vanha lajike Tsekkoslovakiasta. Aikainen ja hieman kylmänkestävä perunalehtinen runkotomaatti

Alaska: Aikainen ja kylmänkestävä lajike joka on terve. Paksukuoriset hyvin säilyvät hedelmät.

Glacier: Kylmänkestävä, satoisa ja maukas perunalehtinen lajike

Katso muita lajikkeita

lauantai 15. helmikuuta 2014

lauantai 8. helmikuuta 2014

Tomaatin kylvö maitopurkkiin

Tässä on tomaatin kylvöohje jossa käytetään maitopurkkeja ruukkuina. Kylvän siemenet suoraan maitopurkinpuolikkaisiin. Hajakylvöön nähden tässä on etuna se, ettei juurivaurioita tule kun taimet koulitaan ruukkuihin.Tämä on helppo kasvatustapa sillä tomaatit saavat kasvaa maitopurkeissa kunnes ne istutetaan ulos. Ulosistutuksessa purkki on helppo poistaa saksilla ilman että juuret vaurioituu.

Kylvöajat
Kylmä kasvihuone: Tomaatin kylvö maaliskuun alku-puoliväli
Tilapäislämmitettävä kasvihuone: Tomaatista 4-6 viikkoa aikaisempi sato. Tomaatin kylvö tehdään helmikuun puolivälissä.
Lämmitettävä kasvihuone: Tomaatin kylvö joulukuu - tammikuussa

Näitä tarvitset: Siemeniä, maitopurkkeja (1,5 l purkit parempia), vedenkestävä tussi, muovirasioita (tai pienoiskasvihuone), kylvömultaa (esim. Biolanin tai Kekkilän kylvömulta), desilitramitta, lyijykynä, puukko ja sumutinpullo.

Vaiheet:
1. Leikkaa maitopurkki keskeltä kahtia.

2. Tee maitopurkkiin reiät leikkaamalla saksilla kulmat pois (kaksi kulmaa riittää). Jos käytät kastelumattoa niin tee reiät puukolla purkin pohjaan. Kotitekoisesta kastelumaton valmistamisesta tulossa ohjetta myöhemmin.

3. Paina purkin kaatopää lyttyyn, jolloin purkin molemmat puolikkaat ovat käytettävissä.

4. Lisää maitopurkkeihin kylvömultaa 2 dl/maitopurkin puolikas. Älä siis täytä purkkia kokonaan.

5. Kastele multa sumutinpullolla

6. Tee lyijykynän tylpällä päällä kaksi reikää multaan. 5 mm reikä tavallisille tomaateilla ja 2 mm cocktailtomaateille. Kynään voi kaivertaa merkit oikeaa syvyyttä varten.

7. Kylvä siemenet reikiin (2 siementä/purkki) ja täytä reiät kylvömullalla.

8. Merkitse vedenkestävällä tussilla lajikkeen nimi maitopurkin kylkeen.

9. Kastele lisää sumutinpullolla.

10. Aseta maitopurkit muovirasiaan ja muovirasia muovipussiin tai voit myös käyttää pienoiskasvihuonetta.

11. Vie rasiat lämpimään paikaan. Optimilämpötila tomaatin itämiseen on 23°C. Ikkunalauta voi olla tähän vaiheeseen huono sillä aurinko saattaa kuumentaa kylvöksiä liikaa.

12. Siemenet itävät n. 3-7 päivässä. Heti itämisestä siirretään taimet ikkunalaudalle tai keinovalon alle. Tällöin kannattaa muovipussi poistaa.